lauantai 11. tammikuuta 2014

Siemenluettelo ja glögiä

Eilen tulla tupsahti postilaatikkoon kevään (!) ensimmäinen siemenluettelo. En ole tilannut moneen vuoteen siemeniä muualta kuin Hyötykasviyhdistykseltä, joten eipä niitä muita siemenluetteloita mahda tullakaan. Hyötykasviyhdistyksen siemenluettelo on melkoinen tietopaketti.

Lueskelin illalla siemenluetteloa ja Puutarhurin vuosi -kirjaa. Kesä tuntuu olevan kaukana ja minun puolesta saa vielä ollakin, nautitaan nyt tästä talvesta, kun se lopultakin tuli. Talven riemua varjostaa se, että olen potenut kurkkukipua kohta viikon verran ja torstaina kadotin töissä lopulta ääneni. Loputkin glögit on tullut juotua tähän tautiin, lisäksi minttua, mesiangervoa ja hunajaa. Hyvällä syyllä kökötän jo toista päivää sohvan nurkassa ja katson joulun aikaan tallentamiani tv-ohjelmia.

Siemenluettelosta sain kimmokkeen kaivella teille kasvimaakuvia viime kesän Espanjan vaellukselta. Oli pakko ottaa kuvia, koska mielestäni kasvimaat ja pellot olivat niin hyvin hoidettuja ja siistejä.

8.6.2013 Camponaraya

8.6.2013 Camponaraya

13.6.2013 Barbadelo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti