tiistai 19. huhtikuuta 2016

Ekokampaajalla


Koska kuitenkin olen jonkin verran ekosti, hortasti ja luomusti höyrähtänyt 
ja minussa asuu pieni kettutyttökin,
niin tämä oli vain ajan kysymys: 
tartuin itseäni niskavilloista ja kävin ekokampaajalla!

Ekologista hiustenhoitoa luontoa säästäen

Ekokampaamossa hoidetaan hiuksia luontoa ja ihmistä kunnioittaen sekä kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Kajaanissa toimii Headpoint -ekokampaamo ja siellä minäkin  kävin. 

Minä olen värjännyt hiuksiani synteettisillä väreillä kolmisenkymmentä vuotta. Vuosi sitten sain allergisen reaktion uusista muovisista silmälasikehyksistä ja silloin päätin jättää  hiusten värjäämisenkin ainakin vähäksi aikaa. 

Kun on ollut räväkkätukkainen vuosikausia, niin kyllähän sen jälkeen oma "luomutukka" on tuntunut hiukan valjulta. Halusin jotain uutta sävyä hiuksiini, että jaksan sinnitellä niiden kasvattamisen kanssa ja niinpä päädyin ekokampaajalle.

Ekokampaamossa ei voi valita tarkkaa väriä värikartasta vaan mahdollisista väreistä ja toiveista keskustellaan kampaajan kanssa ja mietitään mahdollisuuksia. Hiusten värjäämiseen käytetään kasvivärejä. Etsin tietoja tätä postausta varten ja löysin Luonnollisen kauneuden jäljillä -blogin, jossa on paljon asiaa. Käykäähän lukemassa!


Kun katsoo tarkkaan purkkien sisältöjä, niin ainakin ylähyllyn oikeassa laidassa olevan purkin sisältö on helposti tunnistettavissa: lepän käpyjä. 


Minun hiuksiini laitettiin ainakin hennaa, indigoa ja saksanpähkinää. Ennen värjäystä hiuksiini tehtiin savipuhdistus. Aikaa ei mennyt sen enemmän kuin tavallisessa kampaamossakaan eikä hintakaan ollut mielestäni korkeampi. Tyvikasvu ei tule näkymään jyrkästi, koska väri haalenee pikkuhiljaa.


Uuden värin lisäksi minulla on myös uusi leikkaus, vaikka tukka näyttääkin aika tavalla samalta kuin aikaisemmin. Hiukset liikkuvat nyt jotenkin eri tavalla ja asettuvat aika helposti
niille luontevaan muotoon.

Aion todellakin jatkaa ekokampaajalla asioimista! Suosittelen myös teille muillekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti