sunnuntai 28. elokuuta 2016

Asetelmia luonnonmateriaalista

Uudet puutarhuriopiskelijat pääsivät heti ensimmäisellä viikolla tositoimiin, kun toteutimme pöytäkoristelut illalliskutsuille Impilinnaan. Vaikka hehkein kesä onkin ohi, on luonto edelleen pullollaan mahtavaa materiaalia. Keräsimme mm. puna-apiloita, päivänkakkaroita, lillukkaa, kurjenpolven syysvärisiä lehtiä, peltotaskuruohoa, suolaheinää, metsäalvejuurta, maitohorsmaa ja pihlajaa. Myös jättitatarviidakkoa harvennettiin sopivasti.

Noutopöytään kaksi pihlaja-jättitatar -asetelmaa

Ruokapöydän asetelmat parkissa



Olen todella tyytyväinen tulokseen ja siihen, että opiskelijat heittäytyivät rohkeasti töihin. Emme päässeet laittamaan asetelmia lopullisille paikoilleen, mutta kuulemani perusteella kaikki oli ok ja koristelut olivat herättäneet ihastelua. Tästä on hyvä jatkaa opiskelijoiden kanssa. Tulevalla viikolla työn alla onkin Impilinnan isot koristelut perjantaiksi, jolloin vietetään urheilunurmialueen avajaisia ja avoimia ovia.

Tässä vielä esimerkki surulaitteesta, jossa on käytetty luonnonmateriaaleja.
Surulaite, jossa neilikoiden ja krysanteemin lisäksi siankärsämöä ja lillukkaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti