Juhannuksen jälkeen huomasin perennaryhmässä kummallisen kasvin, joka näytti mielestäni rikkaruoholta. Ajattelin, että kasvi on valvatti ja olin jo kitkemässä sen pois, kun jostain syystä jätin sen kuitenkin kasvamaan. Ilmeisesti kuitenkin tajusin, että kyseessä ei ole rikkaruoho. Aika kului ja kasvi kasvoi ja rupesi tekemään kukintoja, jotka näyttivät ohdakkeen kukilta. Ensimmäinen reaktioni oli, että kyseessä on karstaohdake, mutta sellaista minulla ei pitäisi olla.
Kun palasin Lapista, mysteerikasvi oli ruvennut kukkimaan ja kyllä minä nyt jo myönnän, että on tämä joku karstaohdake. Surffailin netissä ja löysin maininnan, että ensimmäisen vuoden lehtiruusuke näyttää esikolta ja juuri sellainen viime syksynä kyseisessä paikassa oli. Se jäi mieleeni siksi, että siinä ei pitänyt olla esikkoa ja ihmettelin, että niinkö sitä on jo horisko, että ei muista, mitä missäkin kasvaa (no, siis totuus on, että mitään ei muista - kaikki pitää kirjoittaa ylös!).
Karstaohdake (Dipsacus) |
Mutta mistä karstaohdake on pihallemme tullut? Todennäköisin vaihtoehto on se, että olen kylvänyt sen itse. Keräsin nimittäin viime vuoden keväällä siemeniä Italiassa käydessäni ja loppujen lopuksi tyhjensin taskuni suoraan kukkapenkkiin. Mukavaa, että järjestän itselleni tällaisia yllätyksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti